Aalto Marja Missä on tahto, siellä on tie.

Keisarin uudet vaatteet ja muita kansansatuja

  • Suomen ilmatilassa ei ole ruuhkaa
    Suomen ilmatilassa ei ole ruuhkaa

Uusi lentoliikennestrategia julkistettiin perjantaina. Se ei liene kenellekään yllätys, että tämä strategia alkaa ei mistään ja päättyy ei mihinkään. Raportissa kuvataan nykytilaa ja sellaiseksi se myös lopputulemaltaan jää - nykytilan kuvaamista ei kuitenkaan mielestäni voi kutsua parhaimmillaankaan strategiaksi. Uuden lentoliikennestrategian kehuminen on kuin suoraan sadusta Keisarin uudet vaatteet. Kaikki näkee, mutta kukaan ei kehtaa sanoa, että nakuna se siinä kulkee. 

Kehumisenkin aihetta toki löytyy, väliraporttiin nähden loppuraportti oli saanut järkevääkin sanottavaa ja räikeimmät virheet sieltä oli korjattu. Liekö kiitos aktiivisille ilmailutoimijoille Suomessa, mutta ministeri Risikko sai loppusuoralta rutistettua raporttiin mukaan viiden alueellisen työryhmän perustamisen. Se on askel oikeaan suuntaan. Nyt toivotaan, että työryhmissä oikeasti hyödynnetään ja kuunnellaan myös todellista ilmailualan osaamista sekä asiantuntijoita.

Raportti ei kuitenkaan anna mitään ratkaisuja, tavoitteet (jos niitä on) ovat vähintäänkin heppoisia ja vastuu työnnetään alueellisille toimijoille. Suomalaiselle on aina ollut tärkeämpää, että pääsee maasta pois, mutta nyt on haettava tavoitteet sille, että matkailijoita saataisiin saapumaan Suomeen. Tulevaisuuden kehityksen kannalta olisi ensi arvoisen tärkeää miettiä miten tänne Impivaaraan pääsee ja millä keinoin tänne matkailijoita houkutellaan. Puheet on puheita, nyt tarvitaan tekoja. Työryhmien vastuu on kova, heidän on löydettävä vastaukset kysymyksiin, joita raportti ei esitä, mutta jotka ovat lentoliikenteen kannalta olennaisia ja tärkeitä.

Asetettujen työryhmien tärkeimmäksi tehtäväksi tulee muodostumaan ratkaisujen löytäminen. Ongelmat on helppo osoittaa, ratkaisut niille on toinen juttu. Matkustajien houkutteleminen maakuntiin on mahdollista tapahtua vain aidon yhteistyön kautta. Matkailua on ajateltava sekä toteutettava viennin näkökulmasta. Suomi on savupiipputeollisuuden luvattu maa (ollut), mutta maailma muuttuu ja se muuttuu enemmän palveluyhteiskunnan suuntaan. Kun kulkuyhteydet on kunnossa, houkuttaa se mukanaan myös muuta toimintaa. Lentoliikenteessä tarjonta luo kysyntää.

Suomi on ainutlaatuinen matkailumaa, jonka tenho parhaimmillaan lumoaa matkailijan ja saa tuon kulkijan saapumaan tänne aina vain uudelleen ja uudelleen - siitä huolimatta, että pääsy Suomen salomaille on parhaimmillaankin hankalaa. Näitä matkailijoita meidän tulee houkutella tänne moninkertainen määrä, jotta kansantalous saadaan uudelleen nousuun. En toki sano, että matkailu yksin meitä pelastaa, mutta kyllä se äärimmäisen hyvä veturi oikein tehtynä on ja oikein tekeminen edellyttää toimivat liikenneyhteydet. 

Suorat liikenneyhteydet ja niiden luominen alueellisille lentoasemille on edellytys sille, että maa pääsee kasvamaan ja kehittymään. Nyt kaivataan tekijöitä, jotka pystyvät näkemään asioita sekä kauemmaksi tulevaisuuteen, että isossa mittakaavassa. Tuloksia ei synny pienellä nyhräämisellä, eikä omassa poterossa pyörimällä. Jos lentoliikenteestä halutaan tehdä aidosti kansainvälistä toimintaa, on katsottava laajemmalla kulmalla kuin vain Helsinkiin saakka. Markkinat ovat maailmalla ja ainutlaatuiset matkakohteet kehä-III ulkopuolella. 

Matkaketjujen rakentaminen on tärkeä osa kehitystä. Hymyillen kaivoin esiin Snowbirdin liiketoimintasuunnitelman versio 1.0 syksyltä 2012, jossa yhtenä kantavana ajatuksena on yhdistää kotimaiset toimijat yhteistyöhön sekä rakentaa toimiva matkaketju, joka luo alueellisille yrityksille elinkelpoiset olosuhteet ja kannattavuuden. Työllistäminen on yksi iso haaste maassamme ja sen eteen on löydettävä toteutuskeinot.

Nyt alkaa vähitellen mennä kuppi nurin yhdeltä jos toiselta, ja kansan syvät rivit alkavat toimimaan. Tästä erinomainen esimerkki viime viikolta on #Sori15 - naisyrittäjien ryhmä, joka on aloittanut sitkeän työn pienyrittäjien työllistämisen edellytysten parantamiseksi. Ryhmän ajatuksia voi lukea City-lehden blogista. 

Yhteistyön kautta jokainen saa oman osuutensa kestävästä ja kehittyvästä toiminnasta. Yksin meistä kukaan ei pärjää, mutta yhdessä olemme vahvoja. 

Aasian strategia, vieraiden lentoyhtiöiden invaasio lomaliikenteeseen ja Malmin kentän lakkauttaminen ovat ihan oma tarinansa. Muun muassa niistä sitten seuraavilla kerroilla...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat